26.5.2013

PartyLite kutsut!

Nyt sitten olisi takana elämäni ensimmäiset pitämäni PartLite kutsut. Voin sanoa, että mukavaa oli vaikka kovasti olen ennakkoluuloinen ollut näitä kynttiläkutsuja kohtaan. Kannatti siis ottaa itselle kutsut ja sain todella ihanat emännän edut sekä suurena yllätyksenä vielä varauslahjankin. En yhtään ollut ajatellutkaan, että saisin jatkokutsuja omilta kutsuiltani enemmän kuin yhden jonka ystäväni varasi vaikka ei päässyt paikalle. Ilalla sitten konsultti soitteli, että on saanut jatkokutsut ja yksi vielä puuttuisi saadakseni ihanan varauslahjan. Kilautin sitten kuitenkin vielä toiselle ystävälläni ja hän suostui heti ottamaan itselleen kutsut! Voi mahoton kuinka mukavaa ja nyt sitten odotellaan paketteja saapuvaksi. Tässäpä valmiiksi kuvaa siiitä mitä minulle on saapumassa ja mitä tilasin emännän eduilla. 

 Puutarhankeidas- lyhty joka oli emännän varauslahjana ja tämä on minulle saapumassa.

 Veistetty Lehti- tarjotin pilarikynttilöille. Tämän tilasin emännän eduilla ja oli luonnossa todella upea ja ihaistuin siihen todella. Toimii myös hedelmäkulhona tai vaikka pikkutavaroille yms.

Lisäksi tilasin itselle tämän buddha-kynttiläsomisteen sekä apteekkari- somisteen joka tulee sitten keittiöön ja tarkempaa käyttötarkoitusta sitten somisteen saavuttua :). Lisäksi emännän lahjana oli 3-osainen pilarikynttiläsetti Glolite kynttilöitä. Pakettia nyt sitten vain odottelemaan :). 
Kuvat www.partylite.com

-Heidi-




2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...