1.1.2014

Eväät uuteen vuoteen!

Niin, taas on tullut se aika.. Tehdään lupauksia ja suurin osa varmaan koskee laihdutusta. Salit täyttyvät taas innostuneista kuntoilijoista mutta miten sen innostuksen saisikaan pysymään. ? Hitaasti mutta varmasti eteenpäin, unohdetaan "täyttä höyryä" motot ja pienin askelin. Näin olen päättänyt edetä, jokainen pudotettu kilo on kuiten aina PLUSSAA! :D Tämä on se ikuinen projekti jota en koskaan tule saamaan päätökseen, luulen näin. Eilen kävimme ystävän kanssa vuoden viimeisen salitreenin vetämässä, katsoimme vihkoa johon on kirjattu ensimmäinen kertamme salilla viime vuonna, puumerkit löytyivät huhtikuun alusta. Olemme siitä asti pyrkineet käymään kolme kertaa viikossa rimpuilemassa. Joskus kovemmalla sykkeellä, joskus on menny ihan lusmuiluksi :D. Jospa nyt vaihdetaan tahti pykälää isommalla ja kiristetään tahtia, tai sitten ei ;). Nyt sitten heitänkin lupaukset romukoppaan laihtumisesta, ainakin nopeaan tahtiin. Elämästä täytyy kuitenkin nauttia, hyvän ruoan ja varsinkin ystävien seurasta. Pudotettujen kilojen määrä vuonna 2013 oli noin reilu -20kg MUTTA huomioikaamme, että siinä oli myös 13kg raskautta. On kuitenkin päässyt käymään niin, että kiloja on kertynyt muutamia takaisin. Peli ei ihan täysin ole menetetty, on tullut vastaan piste jonka yli en halua enään koskaan nousta. No lupaan kuitenkin olla nyt kevyemmällä ruokavaliolla tyttäremme syntymäpäiväjuhliin asti jotka ovatkin jo ensi viikolla. :D


2 kommenttia:

  1. Tuo on niin totta joka sana, minkä kirjoitit!!! Minunkin pitää alkaa taas tarkkailemaan syömisiä ja aloittaa liikunta pitkän tauon jälkeen! Elämästä täytyy kuitenkin nauttia ja välillä herkutellakin! Hiljaa hyvä tulee, niinhän sitä sanotaan! Onnea uudelle vuodelle ja projektille :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja onne myös uuteen vuoteen ja sinunkin kevennys projektiin :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...